Web3 & tulevaisuus – Slush Edition
Web3 oli pääteemana maailman suurimmassa startup-tapahtumassa keskellä kryptotalvea. Mitä jäi käteen?
Slush tuli ja meni.
Se ei ollut pelkkää lasershow’ta. Slush oli merkittävä merkkipaalu tulevaisuuden Internetille. Se tarjosi valtavan ja äärimmäisen tärkeän näytöksen sijoittajille, innovoijille ja yhteisölle.
Tai kuten eräs miljardööri hönkäisi tuoppinsa takaa Post Barin tuulisella terassilla aamuyön tunteina:
“Slush is the best event on the face of earth”
🥶 Kannattaa varautua pitkään kryptotalveen
Slushin Web3-puhujien päällimmäisin puheenaihe ei ollut The Merge, FTX:n romahdus tai Elon Muskin Twitter-osto. Se oli karhumarkkina. Hype oli poissa ja niiden tilalla realiteetit. Alakuloisen tunnelman pystyi aistimaan niin puhujista kuin kävijöistä.
Rakentajat uskovat edelleen tulevaisuuteen, mutta jokin tuntui erilaiselta. Aivan kuin koko yhteisö olisi herännyt krapulassa bileiden jälkeen ja ymmärtänyt, että ongelmiin on keksittävä ratkaisu. Juhlat eivät voi jatkua loputtomiin.
Ongelmilla viitattiin kaavoihin, jotka tuntuvat toistuvan aina vain uudelleen. Vauhtisokeus, epäpäteviin johtohahmoihin, keskitettyjen palveluiden turvattomuuteen ja regulaatioon (tai sen puutteeseen).
Puheista huokui sama sanoma: kryptotalvi on vasta alussa.
🇫🇮 Kotimaisia innovaatioita
Pelkkää synkistelyä tapahtuma ei onneksi ollut. Oli mahtavaa nähdä innovatiivisia suomalaisia startupeja, jotka ovat matkalla kohti huippua. Tässä kaksi mieleenpainuvinta esimerkkiä.
♻️ Tee ekoteko – saat NFT:n
Critical Media tapasi Nuuks.io:n perustajan, Sanna Reunasen Slushissa. Sanna on tehnyt pitkän uran median parissa MTV3:lla ja ollut mm. tuomassa Viaplayta Suomeen.
Nuuks.io on suomalainen NFT-kauppapaikka, jossa voit luoda ekoteostasi digitaalisen keräilyesineen ja myydä sitä halutessasi eteenpäin. Näin voit parhaimmillaan saada hyvän mielen lisäksi rahallista korvausta ympäristöteoistasi.
Esimerkiksi suomalaislegenda Kalle Palander on korvannut suuren osan automatkoistaan pyörällä ja tehnyt siitä NFT:n.
Seuraavan kerran kun teet ympäristötekoa, nappaa siitä kuva ja ota suunnaksi Nuuks.io.
🌿 Hajautettu some kasvaa vauhdilla
Kerroimme aiemmin, että hajautettu sosiaalinen media on yksi kryptomaailman seuraavista megatrendeistä. Slush-kokemuksemme tuki havaintoa.
Aaven ja Stani Kulechovin Lens on yksi alan pioneereista. Lens-protokollan visiona on toimia hajautetun somen infrastruktuurina, jonka päälle voi rakentaa erilaisia alustoja. Lenster, Phaver ja Orb ovat tällä hetkellä suosituimpia kymmenillä tuhansilla käyttäjillään.
Keskustelimme Phaverin toimitusjohtaja Joonatan Lintalan kanssa somen tulevaisuudesta. Hän uskoo, että sisällöntuottajilla on oikeus omistaa sisältönsä ja kaupallistaa sitä parhaaksi katsomallaan tavalla.
Tällä hetkellä sisällöntuottajilla on oikeastaan vain yksi vaihtoehto kaupallistamiseen: yhteistyöt. Hajautettu some tarjoaa muutoksen tähän. On mahdollista tienata tuottamalla arvokasta sisältöä yhteisölleen, josta seuraajat sitten palkitsevat.
Hän kuitenkin tiedostaa, että siirtymä Web2:sta Web3:een vie vuosia. Critical Media allekirjoittaa tämän.
“Connect Wallet” -painike ei Joonatanin mukaan edistä massa-adoptiota, vaan tavallisille käyttäjille on oltava perinteisiä kirjautumisvaihtoehtoja. Eli “Log in with Facebook” -toiminto tuskin tulee katoamaan hetkeen.
🏗 Rakentaminen jatkuu
Tunnelma markkinoilla on vaisu, mutta usko ei ole kadonnut. Ala kokee luonnollisia kasvukipuja.
Osa projekteista kaatuu, osa ei. Ne, joiden bisnes on oikeasti terveellä pohjalla, tulevat selviämään tästäkin karhusta.
Critical Mediaa ilahdutti nähdä, miten paljon ekosysteemi on kasvanut Suomessa. On hyvin todennäköistä, että Suomesta saadaan muitakin Web3-menestyjiä kuin Aave.
Se mitä nyt kipeästi tarvitaan, on järkevä regulointi.
The Sandboxin perustajan Sebastien Borgetin sanoin:
“Let’s keep building”.